PALOKANGAS.NET


«

»


Perussuomalainen Yleisradio

24.4.2011

Yksi tulevan vaalikauden keskeisistä ja laajasti kiinnostavista kysymyksistä on YLEn tulevaisuuden suunnan määrittely. Edellinen hallitus ryssi homman, enkä yhtään ihmettelisi vaikka Suvi Lindénin eduskunnasta tippuminen olisi johtunut näyttävästä YLE-jahkaamisesta.

Mutta jos ja kun Perussuomalaiset päätyvät hallitukseen, mitä tapahtuu YLElle? Ote Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta:

Ylen ei pidä kilpailla kaupallisten kanavien kanssa ja Veikkauksen monopoli on turvattava

Perussuomalaisten mielestä valtiojohtoisen yleisradion on jatkettava tehtäväänsä, tarjoamalla yleissivistävää ohjelmatarjontaa kaikille kansalaisille kulttuurin saralla. Yleisradio on kuitenkin viime vuosia käyttänyt valtavia summia amerikkalaiseen viihdeohjelmatarjontaan, kilpaillakseen siten kaupallisten tv-kanavien kanssa. Tämä on nostanut tv-lupamaksun hintaa ja ollut ainakin pois kotimaisesta tuotannosta.

Perussuomalaiset eivät koe englanninkielisten populaarikulttuurisarjojen esittämisen kuuluvan yleisradiolle määriteltyihin julkisiin tehtäviin. Sen sijaan yleisradion olisi keskityttävä suomalaisen ja laajemmin länsimaisen kulttuurin vaalimiseen tarjoamalla korkealaatuista kulttuuriohjelmaa mm. dokumenttien, teatteriesitysten tai konserttien muodossa. Tällaista ohjelmatarjontaa ei voida jättää markkinaehtoisesti toimievien tv-kanavien vastuulle. Laadukkaita ajankohtaisohjelmia pidämme myös tärkeinä ja kansaa yhdistävinä. Ruotsinkielistä ohjelmatarjontaa voitaisiin mielestämme vastaavasti jonkin verran supistaa.

Vaaliohjelmassa pelataan ns. HBO-kortti, joka ei populistiselle puolueelle ole kovin yllättävää. Väitteen pohjana olevat “valtavat summat”, “nostanut tv-lupamaksun hintaa” ja “ollut ainakin pois kotimaisesta tuotannosta” sopivat höttöiseen linjaan.

Sen sijaan on mielenkiintoista, että Perussuomalaiset kannattavat perinteistä kansansivistys-YLEä. “Korkealaatuinen kulttuuriohjelma”, “dokumentit”, “teatteriesitykset” ja “konsertit” eivät ole erityisen populaaria ohjelmaa. Niiden tarjoaminen ei voi pohjautua kansansuosioon, johon perussuomalaisten oma arvomaailma pohjaa. Sen sijaan tällainen kansansivistysnäkökulma voidaan nähdä elitistisenä: tehdään kallista ohjelmaa pienille yleisöille (eliitille). Paitsi että suomenruotsalaisia ei aleta.

Kokonaisuudesta paistaa populistinen ajattelemattomuus: sanotaan, mitä oletetaan vastaanottajan haluavan kuulla. Yleisradiopolitiikkaa ei näillä argumenteilla päästä tekemään.

Lue lisää samoista aihepiireistä:
YLE






Sivusto makaa Wordpressin ja Blueprintin päällä. Muusta vastaa Teemu Palokangas 2008-2011. Ota yhteyttä.