PALOKANGAS.NET



Aiheet > Julkisuus



Tietoyhteiskunta ei mahdu ikkunaan

Avasin ensimmäisten innokkaiden joukossa OmaOulu-tilini pari vuotta sitten. Huomasin kuitenkin, että palvelu on monin paikoin keskeneräinen. Monet keskeneräisyydet olivat niin fataaleja, että palvelua ei käytännössä voinut käyttää. Esimerkiksi omat palveluun tallennetut tiedot saattoivat äkkiarvaamatta kadota. Lisäksi käytettävyydessä oli ongelmia, esimerkiksi palveluun sisäänrakennettu sähköpostisovellus ei osaa katkoa pitkiä virkkeitä useammalle riville (kts. kuva), joka tekee sähköpostin [...]

YLE ja sen rooli

(Jatkoa tuolle edelliselle pohdiskelulle) Lintilän työryhmä sitten otti ja julkisti raporttinsa, joka aiheutti pienemuotoisen mylläkän julkisuudessa. Mutta mitä jäi käteen? Ei paljoa, mutta jotain kuitenkin. Julkisen palvelun roolin päivitykset ovat hyvin pieniä. Sanamuodoilla on kuitenkin merkitystä, kun kyse on tiiviistä lakitekstistä. Pari ehdotusta aiheuttanee keskustelua ja toimenpiteitä. Ensinnäkin työryhmä ehdottaa, että painotus nuorison palveluun kirjataan [...]

Lobbausta, markkinointia ja julkista palvelua

Onko YLE liian dynaaminen kaupallisille?

Haluanko tietää rikoksesta?

Neljän kuukauden asumisen perusteella Minneapolis on rauhallinen kaupunki. Toisin kerrotaan: Älä kävele bussipysäkiltä kotiin pimeällä. Liiku joukoissa. Ole varuillasi. Pelkää. En osaa itsepuolustustekniikoita enkä juokse reppu selässä kovin lujaa. Silti en ole osannut pelätä. Pitäsikö? Yliopistolla on oma poliisipiirinsä, ja yliopiston poliisipäällikkö tiedottaa alueella sattuneista rikoksista sähköpostilla kaikille opiskelijoille. Eilen illalla kuudelta musta mies oli [...]

Journalismi, think tank ja politiikka

Julkisen keskustelun käymisen paikat ovat mielenkiintoisella tavalla hakusessa. Perinteisesti julkisen keskustelun ylläpitäminen on ollut journalismin puuhaa ja yhteiskunnallinen toiminta on luonut tähän keskusteluun sisältöjä. Pienemmissä piireissä on ollut esim. poliittisten puolueiden työryhmiä, EVAaa ja muita raportinvääntäjiä. Ne ovat toimineet omina minijulkisuuksinaan, joilla on ollut asemansa vuoksi kyky päästä johtopäätöksineen myös valtajulkisuuteen. Kuuntelin juuri pyöräillessä YLEn [...]

Etsivä ei löydä

Jos käy MINTCin, eli nokkelasti englanniksi nettiin brändätyn Liikenne- ja viestintäministeriömme sivuilla ja kirjoittaa hakukenttään sanan yleisradio, hakutulokset näyttävät tältä: Kyllä! Olinkin juuri etsinyt 59_2004:sta. On hieno juttu, että julkista tietoa on yhä enemmän saatavilla internetin välityksellä. Toimittajana ja tutkijana moni asia helpottuu ja suoraviivaistuu, kun haluamansa tiedot saa heti eikä valokopioina kirjeessä ensi viikolla. [...]


Sivusto makaa Wordpressin ja Blueprintin päällä. Muusta vastaa Teemu Palokangas 2008-2011. Ota yhteyttä.