PALOKANGAS.NET



Aiheet > YLE



Perussuomalainen Yleisradio

Yksi tulevan vaalikauden keskeisistä ja laajasti kiinnostavista kysymyksistä on YLEn tulevaisuuden suunnan määrittely. Edellinen hallitus ryssi homman, enkä yhtään ihmettelisi vaikka Suvi Lindénin eduskunnasta tippuminen olisi johtunut näyttävästä YLE-jahkaamisesta. Mutta jos ja kun Perussuomalaiset päätyvät hallitukseen, mitä tapahtuu YLElle? Ote Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta: Ylen ei pidä kilpailla kaupallisten kanavien kanssa ja Veikkauksen monopoli on turvattava Perussuomalaisten [...]

YLEn HBO-mainostauot

Kun YLE hankki HBO:n sarjat näytettäväksi, sitä perusteltiin mainoksettomuudella. HBO on maksullinen – ja mainokseton – kanava jenkeissä, ja YLE taas mainokseton julkisen palvelun kanava. Tämähän sopi kuin nenä päähän. Näin saadaan suomalaisille katsojille laatudraamaa ilman katkoja. Mutta miksi hitossa niihin HBO:n sarjoihin laitetaan mainoksia Areenassa? En vastusta HBO:n sarjojen hankintaa. Se on kokonaispaletin kannalta [...]

Mediamaksu kai sitten tulee

Taisinpa nimittää mediamaksua käyttökelvottomaksi ideaksi tuossa aiemmassa kirjoituksessa. Ja olin varma, että ehdotus kaatuu tarkemmassa syynissä. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että maksua nakutellaan kovaa vauhtia laiksi. Oon kyllä vähän hämmentynyt. On hyvä, että YLEn rahoitus turvataan. Ja on tietty kiva, että itsellä säästyy rahaa. Mutta että tasasuuruinen maksu… Jokaiselle kotitaloudelle. Huh.

YLE ja sen rooli

(Jatkoa tuolle edelliselle pohdiskelulle) Lintilän työryhmä sitten otti ja julkisti raporttinsa, joka aiheutti pienemuotoisen mylläkän julkisuudessa. Mutta mitä jäi käteen? Ei paljoa, mutta jotain kuitenkin. Julkisen palvelun roolin päivitykset ovat hyvin pieniä. Sanamuodoilla on kuitenkin merkitystä, kun kyse on tiiviistä lakitekstistä. Pari ehdotusta aiheuttanee keskustelua ja toimenpiteitä. Ensinnäkin työryhmä ehdottaa, että painotus nuorison palveluun kirjataan [...]

Lobbausta, markkinointia ja julkista palvelua

Onko YLE liian dynaaminen kaupallisille?

Kuka tekee populaarikulttuuria

Tapasin juuri SVT:n viihdepomon Martin Österdahlin Tallinnassa järjestetyssä seminaarissa. Ruotsin yleisradioyhtiössä halutaan Österdahlin mukaan tehdä populaarikulttuuria. YLEn puolella on puhuttu enemmänkin siitä, että esim. YleX käsittelee populaarikulttuuria. Siinä on valtava näkökulmaero. Toinen tarkoittaa mukana olemista, toinen yläpuolelta seuraamista.

Mihin katosi kansalainen?

Käytän itse mielelläni sanaa kansalainen. Se ei ole kuitenkaan kovin trendikästä. Kahdesta journalismia ja tiedonvälitystä säätelevästä keskeisestä ohjeistosta sana kansalainen onkin riisuttu pois aivan vastikään. Toinen on Journalistin ohjeet (2005) ja toinen YLE Laki (2005, 7§). YLE Laissa sana kansalainen on joko kierretty kokonaan tai sitten korvattu sanalla jokainen. Miksi ihmeessä? Seppo Niemelä tietää. Seppo [...]


Sivusto makaa Wordpressin ja Blueprintin päällä. Muusta vastaa Teemu Palokangas 2008-2011. Ota yhteyttä.