Loogista olisi ollut, että ihmiset olisivat huomanneet erheensä ja tarkentaneet hakua, tai kirjoittaneet facebook.com suoraan osoitekenttään. Mutta ei. ReadWriteWebin jutun kommenttipalsta täyttyi piakkoin turhautuneista kommenteista, jossa ihmiset valittelivat, kun eivät löydä sitä luukkua, mihin voisi kirjoittaa nimensä ja salasanansa. "Tämä facebookin etusivu-uudistus on ihan paska" oli kommenttien henki.
Verkko on hankala paikka. Siellä on paljon sivuja ja sivustoja, ja sitten hakupalveluita, jotka yrittävät auttaa ihmisiä löytämään oikeita sivustoja. Haun merkitys tuntuu kuitenkin olevan verkon käyttäjillä vähän hakusessa. Ystävälliseen, joskin ehkä ihan pikkuisen piilopirulliseen tyyliin ReadWriteWebin kirjoittaja lisäsi oman juttunsa keskelle boldatun tekstin, jossa lukee:
"Dear visitors from Google. This site is not Facebook. This is a website called ReadWriteWeb that reports on news about Facebook and other Internet services. You can however click here and become a Fan of ReadWriteWeb on Facebook, to receive our updates and learn more about the Internet. To access Facebook right now, click here. For future reference, type "facebook.com" into your browser address bar or enter "facebook" into Google and click on the first result. We recommend that you then save Facebook as a bookmark in your browser."
Samaan aikaan käyttäjän pitää olla verkon kanssa varpaillaan. Surffailijan pitäisi hallita entistä paremmin lähdekritiikki ja tuntea tietohakujen periaatteet. Omasta yksityisyydestä pitäisi pitää huolta ja tietoturvan kanssa olla tarkkana. Mutta nämä aiheet ovat yllä olevan esimerkin valossa selvästikin jatkokurssin sisältöä, ja pitäisi palata lähtöruutuun miettimään niitä webbisivuja ja sivustoja. Tosin uskon vieläkin, että kyseessä taitaa olla jonkinlainen hupsuttelu...
]]>Tämähän on ns. copy-paste-journalismia. Siihen ei tarvita journalistikoulutusta eikä se oikeastaan tuota kummoista lisäarvoa lukijoille, koska juttua ei esim. paikallisteta omaan maahan. Tällaistahan homma näyttää nykyisin olevan. Mutta jäljitetäänpäs takaperoisesti, miten juttu muodostui.
Hesarin uutinen ilmestyi 10. helmikuuta. Teksti oli kopioitu juttuun jotakuinkin suoraan, mutta juttuun oli hommattu oma kuva ja sille kuvateksti: "Lihava suomalainen mies". Mielenkiintoista oli se, että vaikka teksti perustui täysin ruotsalaisten välittämiin brittitietoihin, uutinen ilmestyi kuitenkin Hesarin Kotimaa-kategoriassa. Myös tieto siitä, että man-boobsien pienennysleikkausten määrä on kasvanut 80 prosentilla muutamassa vuodessa, oli sekä faktuaalisesti väärin että esitetty yleismaailmallisena totuutena. Tosiasiassa 80 prosentin kasvu oli tapahtunut vuoden aikana ja se oli tapahtunut brittilässä.
Hesarin jutusta oli reilun pelin sääntöjen mukaan suora linkki Expressenin sivuillle. Siellä juttu oli ilmestynyt samana päivänä 10. helmikuuta, ja se oli osastolla "Hälsa&Skönhet" eli se oli kontekstoitu terveysaiheisten juttujen joukkoon. Juttu oli rakennettu nykyisin suosittuun palvelujournalistiseen muotoon, eli käytännössä listaksi, jossa käydään läpi kuusi asiaa, jotka kasvattavat man-boobseja. Expressenin jutusta ei ollut linkkiä The Sunin juttuun, joten sitä piti vähän googlata.
The Sunin sivulla hakuja tehdessä käy ilmi, että aiheesta on kirjoitettu lehdessä parin viime vuoden aikana kymmenkunta kertaa ja että lehti on seurannut operaatioiden lukumäärän prosentuaalista kehitystä varsin tarkasti. The Sunin juttu julkaistiin 4. helmikuuta ja se julkaistiin näemmä "Live it Woman - Health" -kategoriassa. Eli naisille suunnatun osion terveys-alakategoriassa. Kirjoittajana on lehden oma Dr. Keith, jonka asiantuntemukseen bloke-zookaseja selittävä kuuden kohdan lista näyttäisi perustuvan. Jutun kuvan (miehen rintakehä täälläkin) alla oleva teksti mainitsee, että moobsinpienennysleikkaukset ovat ilsääntyneet 80% (mutta ei sitä, minkä ajan sisällä).
Hakuja tehdessä käy ilmi, että 1. helmikuuta julkaistussa Sunin jutussa (It's nipple and tuck as 'moob 'ops soar) tämä 80% lisäys oli aiheena, joten Dr. Keithin juttu on jatkopala tuolle uutiselle. Faktatieto perustuu BAABSin (heh) eli brittiläisten plastiikkakirurgien liiton tilastoon.
BAABSin sivuilla niinikään 1. helmikuuta julkaistusta tiedotteesta (Britons over the moob: male breast reduction nearly doubles in 2009) käy ilmi, että 80% on ihan oikein laskettu ja luku perustuu vuoden 2008 ja 2009 vertailuun. Vuonna 2008 miesten rintojen pienennysleikkauksessa (engl. gynaecomastia) kävi 323 miestä ja vuonna 2009 luku oli 581 miestä.
Eli toisin sanoen leikkauksessa käyneiden - tai ainakin tilastoihin tarttuneiden - 258 miehen lisäys brittilässä oli perusteena uutisoinnille täällä pohjolan perukoilla. Nämä 258 miestä tuottivat sen pohjattoman ilon, jota me oululaiset verkkojournalismia kännykästämme nauttineet ihmiset tunsimme syvällä rinnoissamme: olipahan Hesarissakin saatu otsikkoon tissit.
]]>On hyvä, että YLEn rahoitus turvataan. Ja on tietty kiva, että itsellä säästyy rahaa. Mutta että tasasuuruinen maksu... Jokaiselle kotitaloudelle. Huh.
]]>Uusi NNW lakkauttaa oman online-synkkauspalvelunsa ja alkaa käyttää Google readeria. Ilmassa ovat katastrofin ainekset. Seuraan itse pariasataa syötettä ja niiden kadottaminen olisi ikävä juttu. Olin aivan varma, että ainakin luetut/lukemattomat-erottelu ei toimisi muutoksen jälkeen. Muttamutta, NNW päivitti itse itsensä, heitti ruutuun kuvassa näkyvän dialogin. Syötin siihen Google-tunnukseni ja naps, homma alkoi toimia.
Lintilän työryhmä sitten otti ja julkisti raporttinsa, joka aiheutti pienemuotoisen mylläkän julkisuudessa. Mutta mitä jäi käteen? Ei paljoa, mutta jotain kuitenkin.
Julkisen palvelun roolin päivitykset ovat hyvin pieniä. Sanamuodoilla on kuitenkin merkitystä, kun kyse on tiiviistä lakitekstistä. Pari ehdotusta aiheuttanee keskustelua ja toimenpiteitä. Ensinnäkin työryhmä ehdottaa, että painotus nuorison palveluun kirjataan lakiin. Viime kerralla lakia muutettaessa (2006) lakitekstiin lisättiin lastenohjelmat. Sen jälkeen YLE onkin lisännyt tuntuvasti lastenohjelmien määrää televisiossa, joka on mainio esimerkki siitä että lakitekstillä oikeasti on konkreettisia vaikutuksia. Nuoret ovat kuitenkin ongelmallisempi kohderyhmä kuin lapset. Ikäryhmän sisällä on jo suurta hajontaa kiinnostusten suhteen, ja ylipäätään ei ole olemassa nuortenohjelmien genreä. Nuoret katsojat katselevat aikuistenohjelmia, ja ylipäätään ovat ehkä se välinpitämättömin broadcast-yleisö.
Toinen muutos tarjoaa vipuvarren, josta kaupallinen lobby voi vääntää, kun se haluaa puuttua YLEn rooliin. Lintilän työryhmä nimittäin ehdottaa, että perinteisestä eurooppalaisesta muotoilusta "täyden palvelun" ohjelmisto tulisikin "monipuolinen ja kattava" ohjelmisto. Kaupallinen puoli toki haluaa tulkita tämän niin, että YLE voi tehdä monipuolisesti ja kattavasti kaikenlaisia vähemmistöohjelmia sekä kalliita ja kaupallisesti kannattamattomia ohjelmia. Jos tällä saadaan kammettua YLE sellaiseen rooliin, jossa se vain korjailee markkinoiden virheitä, tarkoittaa muutos julkisen palvelun hidasta marginalisoitumista.
Mediamaksu oli se uudistus, josta kuitenkin puhuttiin eniten. Itse asiassa työryhmän raportissa ei puhuta pelkästä mediamaksusta ollenkaan vaan joka kerta kirjoitetaan se auki "julkisen palvelun mediamaksuksi". Lehdistö omaksui hyvin nopeasti termit YLE-maksu ja YLE-vero, jotka ovat termeinä varsin poliittisia. Tuo julkisen palvelun mediamaksu on pitkä, mutta tarkempi nimi. Julkisen palvelun tukeminenhan ylläpitää ylipäätään laajempaa tarjontaa, kun sillä pidetään YLE pois mainosmarkkinoilta. Suomalainen mediakenttä olisi huomattavasti laihempi, jos kaikki rahoitettaisiin mainoksilla.
Mediamaksu vaikuttaa kuitenkin käyttökelvottomalta idealta. Se korostaa lupamaksujärjestelmän huonoja piirteitä lisäämättä juurikaan hyviä uusia piirteitä. Lupamaksuhan on ollut epäoikeudenmukainen, koska siinä ei ole progressiota ja koska se kohtelee ruokakuntia eriarvoisesti. Ääneen lausumaton sääntö on kuitenkin ollut se, että esim. opiskelijoiden on ollut mahdollista jättää lupamaksu maksamatta. Ikä ja vastuuntunto on sitten ohjannut näitä maksamattomia hiljalleen lupamaksun piiriin. Vapaamatkustajiakin on ollut, mutta kokonaisuudessaan maksajien määrä on ollut aika korkea. Nyt vapaamatkustajat halutaan kuriin, ja samalla joustomahdollisuudet häipyvät. Ehdotus ei yksinkertaisesti ole reilu, eikä se ehdotetussa muodossaan voi toimia. Yksimielinen, hyvätuloisten ja keski-ikäisten poliitikkojen työryhmä keitti sopan, YLE kärsi imagotappion ja jos ehdotus menee läpi, tullaan luoneeksi pöljä ja kestämätön maksujärjestelmä.
Ilmaisuus tuntuu myös keskusteluissa olevan häilyvä termi. Joissain argumenteissä YLEn tuotteet ovat ilmaisia, vaikka niistähän on pari miljoonaa suomalaista kotitaloutta jo kertaalleen maksanut. Toisissa argumenteissa kaupallinen tuotanto on ilmaista, koska se rahoitetaan mainoksilla. Todellisuudessa meillä on vain erilaisia tapoja rahoittaa mediaa. Loppujen lopuksi kuluttaja/kansalainen/asiakas/käyttäjä on se, joka maksaa. Minusta olisikin kiva keskustella siitä, miten kansalaiset saavat mahdollisimman hyvää mediatarjontaa mahdollisimman halvalla. Debatti pyörii YLE-kateudessa (savolaisessa, ei pohjalaisessa kateudessa, kuten Tuomo B. oivaltavasti hoksasi) ja mediamarkkinoiden taloudellisissa hankaluuksissa. Tuntuu, että kukaan ei ole kiinnostunut niistä – meistä – miljoonista suomalaisista, jotka mediapalveluja käyttävät.
Sääntelyn purkaminen saavutti eräänlaisen lakipisteen digitalisoinnin yhteydessä, kun kaupallisen puolen toimilupamaksuista luovuttiin. Nyt julkinen palvelu ja kaupallinen puoli ovat taloudellisesti ja teknisesti täysin erillään. Suomessa on hyvin nopeasti siirrytty julkisen palvelun tärkeyttä ja rikasta mediakenttää korostavasta mallista sellaiseen malliin, jossa media nähdään ensisijaisesti liiketoimintana ja YLE kummallisena markkinahäirikkönä, joka on arveluttava, koska se ei yritä myydä mitään. Viimeisen vuoden aikana olen katsellut amerikkalaisen median toimintaa ja toivon vilpittömästi, että Suomessa ei ikinä siirrytä sellaiseen malliin, jossa media on pelkkää bisnestä. Siinä sisältö häipyy turhan helposti ansaintalogiikan ja "kanavalla pysymisen" mekanismien taakse.
On kuitenkin varsin todennäköistä, että sääntelyn purkamiskehitys jatkuu niin, että kritiikki kohdistuu seuraavaksi YLEn täyden palvelun rooliin. Nykyinenkin, lähes olematon keskustelu siitä, mitä YLEn pitäisi tehdä hiipuu ja keskustelu ohjataan siihen, mitä YLE ei missään tapauksessa saisi tehdä. Uskon näin, sillä markkinalogiikka ja YLEn positiointi markkinahäiriköksi on ollut niin dominoiva tapa jäsentää mediakenttää.
Oma toiveeni julkisen palvelun roolia tutkivana ihmisenä olisi toki se, että keskustelua käytäisiin niin, että mediaa ja julkista keskustelua katseltaisiin vähän laajemmin osana suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria. Siinä on haastetta myös meille mediaa tutkiville. Tuntuu, että omaa tutkimusaihetta ja sieltä syntyviä havaintoja pitäisi pystyä tuomaan paremmin osaksi julkista keskustelua.
]]>Tällä(kin) kertaa kaupallinen puoli lobbaa kovaa. Vaikka YLElle tilitettävät toimilupamaksut on lakkautettu ja kytky julkisen palvelun ja kaupallisen toiminnan välillä on katkaistu, on YLEn silkka olemassaolo alkanut nyt suututtaa. Suuttumus YLEen materialisoitui kiistassa YLEn uutismateriaalin käytöstä näyttötauluilla. Kiista odottaa nyt Euroopan komission kantaa. Kaupallisten toimijoiden mielestä YLE on markkinahäirikkö, joka häiritsee kilpailua. YLEn kanta taas on ollut se, että YLEn näkyvyys näyttötauluilla on hyvää markkinointia. Molemmat kannat ovat toki väärin. Lupamaksajien varoin kustannetun materiaalin näyttäminen ilmaiseksi ei ole markkinahäirintää eikä markkinointia vaan – tadaa – julkista palvelua. Jos dynaaminen markkinalogiikka ei pysty pistämään jähmeälle julkiselle palvelulle kampoihin tällaisessa perustoiminnassa niin mihin kaupallisia toimijoita ylipäätään tarvitaan?
Täältä amerikkalaisesta perspektiivistä julkinen palvelu vaikuttaa todella hyvältä idealta. Markkinat voivat toki luoda mediajärjestelmän, mutta isossakaan maassa sillä ei luoda kovin kummoista järjestelmää. Saati sitten alta kuuden miljoonan ihmisen Suomessa, jossa pelkästään YLEn uutiset tuntuvat vaarantavan kaupallisen median toiminnan.
]]>Reilu viikko sitten tilanne kuitenkin muuttui kertarysäyksellä:
Tämän ja muiden ylläpitämieni sivustojen näkyvyys on ollut viime aikoina heikko, kun olen siirrellyt juttuja uusille palvelimille ja päivittänyt domaineja vähän hölmösti. Nyt kaiken pitäisi kuitenkin olla kunnossa. Samassa rytäkässä blogisofta vaihtui Wordpressistä Movable Typeen. MT on huomattavasti nopeampi.
]]>Nykyistä tekijänoikeuskamppailua seuratessa alkaa tuntua siltä, että koko homma kaatuu. Tekijänoikeuksien puolustajat eivät anna periksi (päinvastoin, koventavat otteita) ja digiaikakaudella he eivät kuitenkaan voi tätä taistelua voittaa. Tai, he eivät voi voittaa nyyhkyttämällä lakikirja kädessä eduskunnan portailla. Innovaatioille toki olisi sijaa, tyyliin iTunesin Music Store. Tai Kindle. Tai se, mitä Google on tekemässä kirjastoille ja kirjoille.
Kysymyksiä. Jos tekijänoikeuden suoja-aika olisi kymmenen vuotta, tai viisi, tai kolme, ja sen jälkeen tekijänoikeus raukeaisi, niin mitä se tarkoittaisi taloudellisesti? Onko joku laskenut? Ja mitä merkitystä on sillä, että viisitoistavuotiaiden jullikoiden kovalevyiltä löytyy miljoona biisiä, joita he eivät koskaan kuuntele, jos musiikkia kuuntelevat ihmiset edelleen maksavat levyistään? Ja miksi DVD-levyjä laillisesti ostavan tai vuokraavan pitää katsoa minuutin verran erilaisia pakkosyötettyjä varoituksia ja uhkailuja kun taas ilmaiseksi elokuvansa imuttavan levyistä on rajoitukset ja varoitukset poistettu? Elokuvapiratismi on helpompaa kuin DVD-levyjen ostaminen. Siinä on logiikka.
]]>Ajattelin ensin, että kyse on jostain oman selaimen version ja verkkopankin välisestä epäsopivuushupsuttelusta, mutta näin about vuoden käytön, useamman selaimen ja parin eri ihmisen kokemusten pohjalta todellakin on näin. Syötä, klikkaa ja heiluttele hiirtä.
Ja vastauksena siihen olennaiseen kysymykseen: meillä on hiton hyvä marginaali asuntolainassa.
]]>Hyvien romaanien osuus kaikista mahdollisista peräkkäisten lauseiden joukosta olisi marginaalinen. Kenelläkään ei olisi oikeasti aikaa lukea kaikkia tuotoksia. Jolloin kukaan ei tietäisi, mitkä olisivat mestariteoksia. Ja automaattiset algoritmit eivät voisi tunnistaa hyviä romaaneja huonoista.
Eli toisin sanoen järkevintä olisi hylätä kaikki automaattiset tuotokset ja jatkaa kirjojejn kirjoittamista entiseen malliin, silläkin uhalla, että jokainen vaivalla kirjoitettu kirja olisi jo olemassa.
Jossain automaation ja inhimillisen tuotteliaisuuden välimaastossa sijaitsee ehkä myös sosiaalinen media. Olettaisin, että enempi inhimillisen tuotteliaisuuden puolella.
[Kiitos vaan Mikael Niemen mainiolle Nahkakololle (Svålhålet) tästä kaikkien maailman kirjojen tuottamisajatuksesta.]
]]>
Wired-lehdessä silmään sattui Windowsin "Life without walls" -mainos. Erikoista siinä oli se, että mainos on täynnä seiniä! Kaikkiaan kahdeksan erilaista päätelaitetta, joista yksikään ei pysty näyttämään kokonaiskuvaa tapahtumasta. Pelkkiä fragmentteja.
Jürgen Habermasin termi "yleiskatsauksettomuus" tiivistää niin kypsän modernin yhteiskunnan ongelmat kuin nykyteknologian rajoitteet.
]]>Yliopistolla on oma poliisipiirinsä, ja yliopiston poliisipäällikkö tiedottaa alueella sattuneista rikoksista sähköpostilla kaikille opiskelijoille. Eilen illalla kuudelta musta mies oli tarttunut kadulla naispuolista opiskelijaa haarovälistä ja juossut pois. Tuntia myöhemmin valkoinen mies oli paljastanut itsensä - ja mustat sukkanauhansa - toiselle naispuoliselle opiskelijalle. Pari viikkoa sitten kerrottiin, että mustat miehet pahoinpitelivät kahta opiskelijapoikaa yöllä kello kahdelta. Viikko sitten sain tietää, että toinen pahoinpitelyn uhreista menettänee näön toisesta silmästään.
Rikokset ovat huono juttu. Niissä on uhreja. Uhrit kärsivät. Jos kaikki ovat valppaina, saadaan rikolliset kiinni. Musta mies, kuusi jalkaa ja kolmisen tuumaa; valkoinen mies, viisi jalkaa ja seitsemisen tuumaa; musta mies, viisi jalkaa ja kymmenisen tuumaa. Musta takki ja musta lippis, sininen takki ja musta pipo, musta takki ja lippis jossa kirjoitusta.
Onko kaikkien tarpeen tietää? Onko minun pelättävä? Kun menen tänään bussilla kotiin, bussissa on keskimäärin kymmenen mustaa miestä, päällään mustat takit. Pitäisikö pelätä? Pitäisikö lakata kulkemasta bussilla? Ostaa oma auto? Ja pistooli? Hälytysjärjestelmä? Poistaisivatko ne pelon? Voiko pelon poistaa kuluttamalla? En oikein usko.
]]>Tällaisessa tilanteessa - 15 minuuttia ennen oman esityksen alkua - alkaa kuitenkin ankarasti pänniä, kun Microsoft Office halua "päivittää identiteettiä" ja mittarit etenevät niin hitaasti, että tämä identiteettityö kestää kaikesta päätellen pari tuntia. Siis mitä!? Tällainen ikkuna ilmestyy ruudulle, sitä ei voi sulkea, koska se ei ole ohjelma vaan "prosessi". Ja tässä tilanteessa ei voi olla varma, aikooko ikkuna kenties suoltaa kysymyksiä tai ääniefektejä.
Kun asensin Officen, en sitoutunut mihinkään automaattisiin identiteettipäivityksiin, enkä löytänyt keinoa, jolla tämän ominaisuuden saisi pois päältä. Nyppii. Maksoin sentään 9 dollaria Office-paketista, jotta saisin akateemisten ihmisten iloisesti lähettelemät docx- ja ppt-tiedostot auki. Mun mielestä olisi kohteliasta kysyä, ennen kuin koskee toisen identiteettiin.
