Yhteensattumasta tai jonkun nopeasta reagoinnista johtuen Philip Zimbardon esitelmä pahuuden psykologiasta räpsähti nettiin saataville samana päivänä kuin Matti Saari ampui 10 ihmistä Kauhajoella. Viime helmikuussa pidetty puhe oli niin ajankohtainen kuin voi olla. Zimbardo johti pahamaineista Stanford Prison Experimentia, jossa joukko vapaaehtoisia pistettiin vankilaan ja roolitettiin vartijoiksi ja vangeiksi. Pariviikkoiseksi suunniteltu koe keskeytettiin kuuden päivän jälkeen, kun homma karkasi sadismin puolelle. Ympäristö, valtasuhteet ja vastuuttomuus ajoivat tavalliset nuoret miehet käsittämättömiin tekoihin.
Kauhajoella – ja Jokelassa ja Myyrmannissa – etsitään syyllisiä (IRC-Galleria, YouTube, tietokonepelit, saksalainen musiikki, mustat vaatteet...). Syyllisen etsintä saa välillä surkuhupaisia piirteitä, esimerkiksi Jokelan tapauksessa tv-uutisten pikaryntäys IRC-gallerian kimppuun.
Kausaliteetteja on hankala vetää, mutta olisi myöskin banaalia ajatella, että tämä nyt oli vaan yksittäinen hullu lapsi. Sellaista sattuu ja tapu-tapu. Zimbardo hahmottelee kolme eri tasoa, joita pitää miettiä. Ensimmäinen liittyy yksilöihin (bad apples) ja heidän taipumuksiinsa. Toinen liittyy ulkoisiin tekijöihin (bad barrels) ja kolmas laajempiin poliittisiin, taloudellisiin ja lainsäädännöllisiin piirteisiin (bad barrel-makers).
Uutisissa on tultu lainsäädännölliselle tasolle. Aselakia ainakin aiotaan muuttaa. Joku porukka haluaa tietysti kieltää internetin tai saattaa sen valvonnan alle. Talouden valtamerten fatalistinen ja myrskyistä aallokko ei ole ollut keskusteluiden aiheena. Yhteyttä ihan tavalliseen ja arkiseen politiikkaan ei vedetä. Oulussa ollaan edelleen ihastuneena rakentamassa megalomaanista koulukeskusta, joka on erinomainen tapa rakentaa ympäristö, jossa yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä ei huomata. Zimbardon vertauskuvaa käyttäen, kun rakennetaan tarpeeksi iso tynnyri ja katsellaan sitä tarpeeksi kaukaa, kaikki omenat näyttävät hyviltä.
Järjen ääni Jokelan tapauksessa ja tässä tapauksessa tuntuu tulevan sieltä, mistä syyllistä etsitään. IRC-gallerian Matti Kari seuraa työkseen ison ihmisjoukon toimintaa netissä. Kari sanoi viimeksi ja sanoi taas, että nuorilla ihmisillä on ongelmia, voisko joku kuunnella niitä ja toimia niin, että ongelmista voitaisiin puhua. Netti ei ole syyllinen. Netti on kommunikaation paikka ja avunhuuto on siellä. Kuunteleekohan joku?
syyskuu 2008 Archives
Sarah Palinin valinta republikaanien varapresidenttiehdokkaaksi toi enemmän sähköä USA:n presidentinvaalikampanjointiin kuin mikään muu viimeaikainen tapahtuma. Ja se on paljon se, kun otetaan huomioon, että molemmilla pääpuolueilla oli juuri puoluekokous, joissa McCain ja Obama ottivat virallisesti vastaan ehdokkuutensa valtavissa yleisötilaisuuksissa. Sarah – usein juuri etunimellä puhuteltuna – on se, mistä puhutaan. Jääkiekkomutsi Alaskasta. Vaikka itseä lähellä olevat amerikkalaiset suhtautuvat vaaleihin varsin intohimoisesti, on Palinin valinta ensimmäinen, joka on merkittävästi nostanut keskustelujen volyymia ja tuonut esille kunnon vastakkainasetteluja.
Palin on neljästä ehdokkaasta (Obama-Biden & McCain-Palin) selvästi konservatiivisin. Palin uskoo, että USA:n sota Irakissa on Jumalan tahto. Palin haluaa ihmisten rukoilevan maakaasuputken puolesta. Palin vastustaa aborttia, myös raiskaus- ja insestitapauksissa.
Eräs paikallinen professorishenkilö esitti ennen Palinin valintaa näkemyksen, että vaalien ratkaisevat äänestäjäryhmät ovat valkoinen, ennakkoluuloinen työläisväestö (jonka mielestä jo Barack Obaman nimi on sellainen, että se herättää epäluottamusta) sekä kristillisten herätysliikkeiden sankat kannattajakunnat (jotka pitävät McCainia liian liberaalina ja saattavat jättää äänestämättä). Tästä näkökulmasta katsoen Palinin valinta on strategisesti hemmetin hyvin suunnatttu. Suorapuheinen jääkiekkomamma – luonnehdinta, jota on toistettu kyllästymiseen asti – vedonnee moneen perusamerikkalaiseen. Abortin ja homojen oikeuksien vastustaminen ja Jumalan valtuutuksen tuominen ulko- ja energiapolitiikkaan taas vedonnee konservatiivisiin kristittyihin.
Kristilliset konservatiivit ovat pelottavia (katsokaa vaikka YLEn vastikään lähettämä Jesus Camp). George W. Bushkin vaikuttaa jotenkin ihan sympaattiselta Paliniin verrattuna. Rintamalinjat on kaivettu, hyvin valmistellut puheet on pidetty, jäämme odottamaan tulevia väittelyjä.
Amerikkalaisen joukkoviestintätutkimuksen perustaja Walter Lippmann unelmoi 1922 ilmestyneessä Public Opinion -teoksessaan yhteiskunnasta, jossa yhteiskuntatieteilijä on kaikkein kovin jätkä. Ei äänestäjä, ei poliitikko eikä edes insinööri vaan yhteiskuntatieteilijä. Lippmann ajatteli, että kun yhteiskunnallisen tiedon kerääminen systematisoidaan tarpeeksi pitkälle, alkaa muodostua tarkan tiedon verkko, jonka avulla yhteiskuntien ohjaaminen onnistuu kätevästi. Puikoissa istuu kova jätkä, yhteiskuntatieteilijä.
Lippmann oli aikamoinen pessimisti, eikä pitänyt ainakaan 1920-luvun amerikkalaista demokratiaa kovin kummoisena luomuksena. Ei varmaan pitäisi 2000-luvun alun demokratioita paljon kummempina.
Lippmannin eksaktin tiedon verkkoa miettiessä mieleen juontuu Ted Nelson, joka puolestaan tuli 1960-luvulla luoneeksi hyperteksti-käsitteen. Nelsonin hypertekstiutopian 'valju' toteutus on nykyinen wwww-pohjainen netti. Nelsonin unelmana oli verkko, jossa tiedoa pystytään linkittämään yhteen kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Inhmillinen tieto kumuloituu ja jalostuu. Meistä kaikista tulee paljon viisaampia.
Nykyiset yhteiskuntatieteet tuottavat paljon eksaktia tietoa. Nykyinen netin kehitys pyrkii yhä parempaan tiedon löydettävyyteen ja asoiden järkevään linkitykseen. Lippmannin ja Nelsonin ideoista on teknisestä näkökulmasta katsoen tullut todellisuutta. Käytännössä tiedon verkkoa ei ole kuitenkaan olemassa. Sen sijaan meillä on tiedon massa, joka kumpuilee monista erillisistä siiloista, eikä tiedon löytäminen, saati tietojyvästen keskinäinen linkittäminen ole kovin kummoista (kts. esim. Etsivä ei löydä).
Lippmann kirjoitti kirjansa 1922. Hän otti ja kuoli 1974. Nyt eletään vuotta 2008. Insinööri on edelleen kova jätkä. Samoin poliitikko. Äänestäjällä ei ole enempää tai vähempää kuin yksi ääni. Yhteiskuntatieteilijä ei vieläkään ole kovin kova jätkä.
