helmikuu 2009 Archives

Kun sain itse ensimmäisen kerran rahaa vanhojen tv-juttujeni lähetysoikeuksista, tuli lähinnä vaivautunut olo. Niin vaivautunut, että ostin koko rahalla (jotain 400 euroa) kirjoja ja levyjä (ikään kuin tässä teossa olisi joku logiikka). En ymmärtänyt silloin enkä oikein ymmärrä vieläkään, että miksi ihan hyvällä kuukausipalkalla töitä tekevän ihmisen journalistisista tuotoksista pitää maksaa vielä tuon kuukausipalkan päälle korvauksia. Taiteilijat ovat asia erikseen, mutta heidänkin tapauksessaan nykyiset vuosikymmenien suoja-ajat – jotka siis jatkuvat vielä taiteilijan kuoleman jälkeen – eivät käy oikein järkeen.

Nykyistä tekijänoikeuskamppailua seuratessa alkaa tuntua siltä, että koko homma kaatuu. Tekijänoikeuksien puolustajat eivät anna periksi (päinvastoin, koventavat otteita) ja digiaikakaudella he eivät kuitenkaan voi tätä taistelua voittaa. Tai, he eivät voi voittaa nyyhkyttämällä lakikirja kädessä eduskunnan portailla. Innovaatioille toki olisi sijaa, tyyliin iTunesin Music Store. Tai Kindle. Tai se, mitä Google on tekemässä kirjastoille ja kirjoille.

Kysymyksiä. Jos tekijänoikeuden suoja-aika olisi kymmenen vuotta, tai viisi, tai kolme, ja sen jälkeen tekijänoikeus raukeaisi, niin mitä se tarkoittaisi taloudellisesti? Onko joku laskenut? Ja mitä merkitystä on sillä, että viisitoistavuotiaiden jullikoiden kovalevyiltä löytyy miljoona biisiä, joita he eivät koskaan kuuntele, jos musiikkia kuuntelevat ihmiset edelleen maksavat levyistään? Ja miksi DVD-levyjä laillisesti ostavan tai vuokraavan pitää katsoa minuutin verran erilaisia pakkosyötettyjä varoituksia ja uhkailuja kun taas ilmaiseksi elokuvansa imuttavan levyistä on rajoitukset ja varoitukset poistettu? Elokuvapiratismi on helpompaa kuin DVD-levyjen ostaminen. Siinä on logiikka.

Sampopankkiin kirjauduttaessa pitää nykyisin syöttää tunnukset, klikata "Jatka"-nappulaa ja sen jälkeen HEILUTELLA HIIRTÄ. Näin on ollut siitä lähtien kun Sampopankki siirtyi Dansken omistukseen ja sisäänkirjautuminen uudistui. Jos ei heiluttele, ei sisäänkirjautuminen etene, ja hyvässä lykyssä kirjautumisprosessi terminoituu ja alkaa alusta. Näin tapahtui viimeksi tänään. Tuntuu aika fantastiselta ja luotettavalta.

Ajattelin ensin, että kyse on jostain oman selaimen version ja verkkopankin välisestä epäsopivuushupsuttelusta, mutta näin about vuoden käytön, useamman selaimen ja parin eri ihmisen kokemusten pohjalta todellakin on näin. Syötä, klikkaa ja heiluttele hiirtä.

Ja vastauksena siihen olennaiseen kysymykseen: meillä on hiton hyvä marginaali asuntolainassa.

Jos meillä olisi – ja kohta on – tarpeeksi tallennustilaa ja prosessointitehoja siihen, että voisimme tuottaa automaattisesti kaikki mahdolliset kirjat (esim. alle 1000-sivuiset), niin olisiko sillä mitään merkitystä? Näin tulisi tuotettua suuri joukko hölynpölyä, mutta myös kaikki menneet ja tulevat mestariteokset. Sehän olisi siistiä.

Hyvien romaanien osuus kaikista mahdollisista peräkkäisten lauseiden joukosta olisi marginaalinen. Kenelläkään ei olisi oikeasti aikaa lukea kaikkia tuotoksia. Jolloin kukaan ei tietäisi, mitkä olisivat mestariteoksia. Ja automaattiset algoritmit eivät voisi tunnistaa hyviä romaaneja huonoista.

Eli toisin sanoen järkevintä olisi hylätä kaikki automaattiset tuotokset ja jatkaa kirjojejn kirjoittamista entiseen malliin, silläkin uhalla, että jokainen vaivalla kirjoitettu kirja olisi jo olemassa.

Jossain automaation ja inhimillisen tuotteliaisuuden välimaastossa sijaitsee ehkä myös sosiaalinen media. Olettaisin, että enempi inhimillisen tuotteliaisuuden puolella.

[Kiitos vaan Mikael Niemen mainiolle Nahkakololle (Svålhålet) tästä kaikkien maailman kirjojen tuottamisajatuksesta.]