Kun sain itse ensimmäisen kerran rahaa vanhojen tv-juttujeni lähetysoikeuksista, tuli lähinnä vaivautunut olo. Niin vaivautunut, että ostin koko rahalla (jotain 400 euroa) kirjoja ja levyjä (ikään kuin tässä teossa olisi joku logiikka). En ymmärtänyt silloin enkä oikein ymmärrä vieläkään, että miksi ihan hyvällä kuukausipalkalla töitä tekevän ihmisen journalistisista tuotoksista pitää maksaa vielä tuon kuukausipalkan päälle korvauksia. Taiteilijat ovat asia erikseen, mutta heidänkin tapauksessaan nykyiset vuosikymmenien suoja-ajat – jotka siis jatkuvat vielä taiteilijan kuoleman jälkeen – eivät käy oikein järkeen.
Nykyistä tekijänoikeuskamppailua seuratessa alkaa tuntua siltä, että koko homma kaatuu. Tekijänoikeuksien puolustajat eivät anna periksi (päinvastoin, koventavat otteita) ja digiaikakaudella he eivät kuitenkaan voi tätä taistelua voittaa. Tai, he eivät voi voittaa nyyhkyttämällä lakikirja kädessä eduskunnan portailla. Innovaatioille toki olisi sijaa, tyyliin iTunesin Music Store. Tai Kindle. Tai se, mitä Google on tekemässä kirjastoille ja kirjoille.
Kysymyksiä. Jos tekijänoikeuden suoja-aika olisi kymmenen vuotta, tai viisi, tai kolme, ja sen jälkeen tekijänoikeus raukeaisi, niin mitä se tarkoittaisi taloudellisesti? Onko joku laskenut? Ja mitä merkitystä on sillä, että viisitoistavuotiaiden jullikoiden kovalevyiltä löytyy miljoona biisiä, joita he eivät koskaan kuuntele, jos musiikkia kuuntelevat ihmiset edelleen maksavat levyistään? Ja miksi DVD-levyjä laillisesti ostavan tai vuokraavan pitää katsoa minuutin verran erilaisia pakkosyötettyjä varoituksia ja uhkailuja kun taas ilmaiseksi elokuvansa imuttavan levyistä on rajoitukset ja varoitukset poistettu? Elokuvapiratismi on helpompaa kuin DVD-levyjen ostaminen. Siinä on logiikka.
Leave a comment