Recently in Web Category

Ounastelen kyllä vieläkin, että kyseessä on absurdi vitsi, helmikuinen aprillipila, mutta ei se kyllä ihan siltä näytä. ReadWriteWeb-sivusto julkaisi nimittäin muutama päivä sitten kirjoituksen nimeltä Facebook Wants to Be Your One True Login, joka pohtii ansiokkaasti Facebookin pyrkimystä ihmisten netti-identiteetin päähallitsijaksi. No, kirjoitus ampaisi Google-hakemistossa kärkeen, jos hakusanoiksi laittoi "facebook login" ja niinpä paikalle eksyi sankka joukko ihmisiä, jotka luulivat saapuneensa Facebookin kirjautumissivulle.

Loogista olisi ollut, että ihmiset olisivat huomanneet erheensä ja tarkentaneet hakua, tai kirjoittaneet facebook.com suoraan osoitekenttään. Mutta ei. ReadWriteWebin jutun kommenttipalsta täyttyi piakkoin turhautuneista kommenteista, jossa ihmiset valittelivat, kun eivät löydä sitä luukkua, mihin voisi kirjoittaa nimensä ja salasanansa. "Tämä facebookin etusivu-uudistus on ihan paska" oli kommenttien henki.

Verkko on hankala paikka. Siellä on paljon sivuja ja sivustoja, ja sitten hakupalveluita, jotka yrittävät auttaa ihmisiä löytämään oikeita sivustoja. Haun merkitys tuntuu kuitenkin olevan verkon käyttäjillä vähän hakusessa. Ystävälliseen, joskin ehkä ihan pikkuisen piilopirulliseen tyyliin ReadWriteWebin kirjoittaja lisäsi oman juttunsa keskelle boldatun tekstin, jossa lukee:

"Dear visitors from Google. This site is not Facebook. This is a website called ReadWriteWeb that reports on news about Facebook and other Internet services. You can however click here and become a Fan of ReadWriteWeb on Facebook, to receive our updates and learn more about the Internet. To access Facebook right now, click here. For future reference, type "facebook.com" into your browser address bar or enter "facebook" into Google and click on the first result. We recommend that you then save Facebook as a bookmark in your browser."

Samaan aikaan käyttäjän pitää olla verkon kanssa varpaillaan. Surffailijan pitäisi hallita entistä paremmin lähdekritiikki ja tuntea tietohakujen periaatteet. Omasta yksityisyydestä pitäisi pitää huolta ja tietoturvan kanssa olla tarkkana. Mutta nämä aiheet ovat yllä olevan esimerkin valossa selvästikin jatkokurssin sisältöä, ja pitäisi palata lähtöruutuun miettimään niitä webbisivuja ja sivustoja. Tosin uskon vieläkin, että kyseessä taitaa olla jonkinlainen hupsuttelu...

Hesarin verkkosivuilla HS.fi:ssä julkaistiin attraktio-uutisena juttu nimeltä Brittilehti: Miesten tissit kasvavat. Huomio kiinnittyi heti siihen, että lähteenä oli käytetty ruotsalaista iltapäivälehteä Expresseniä (Sex saker som ger bröst - hos killar), joka taas oli käyttänyt lähteenään brittiläistä sensaatiolehti The Sunia (Let's talk boobs, lads ... yours).

Tämähän on ns. copy-paste-journalismia. Siihen ei tarvita journalistikoulutusta eikä se oikeastaan tuota kummoista lisäarvoa lukijoille, koska juttua ei esim. paikallisteta omaan maahan. Tällaistahan homma näyttää nykyisin olevan. Mutta jäljitetäänpäs takaperoisesti, miten juttu muodostui.

Hesarin uutinen ilmestyi 10. helmikuuta. Teksti oli kopioitu juttuun jotakuinkin suoraan, mutta juttuun oli hommattu oma kuva ja sille kuvateksti: "Lihava suomalainen mies". Mielenkiintoista oli se, että vaikka teksti perustui täysin ruotsalaisten välittämiin brittitietoihin, uutinen ilmestyi kuitenkin Hesarin Kotimaa-kategoriassa. Myös tieto siitä, että man-boobsien pienennysleikkausten määrä on kasvanut 80 prosentilla muutamassa vuodessa, oli sekä faktuaalisesti väärin että esitetty yleismaailmallisena totuutena. Tosiasiassa 80 prosentin kasvu oli tapahtunut vuoden aikana ja se oli tapahtunut brittilässä.

Hesarin jutusta oli reilun pelin sääntöjen mukaan suora linkki Expressenin sivuillle. Siellä juttu oli ilmestynyt samana päivänä 10. helmikuuta, ja se oli osastolla "Hälsa&Skönhet" eli se oli kontekstoitu terveysaiheisten juttujen joukkoon. Juttu oli rakennettu nykyisin suosittuun palvelujournalistiseen muotoon, eli käytännössä listaksi, jossa käydään läpi kuusi asiaa, jotka kasvattavat man-boobseja. Expressenin jutusta ei ollut linkkiä The Sunin juttuun, joten sitä piti vähän googlata.

The Sunin sivulla hakuja tehdessä käy ilmi, että aiheesta on kirjoitettu lehdessä parin viime vuoden aikana kymmenkunta kertaa ja että lehti on seurannut operaatioiden lukumäärän prosentuaalista kehitystä varsin tarkasti. The Sunin juttu julkaistiin 4. helmikuuta ja se julkaistiin näemmä "Live it Woman - Health" -kategoriassa. Eli naisille suunnatun osion terveys-alakategoriassa. Kirjoittajana on lehden oma Dr. Keith, jonka asiantuntemukseen bloke-zookaseja selittävä kuuden kohdan lista näyttäisi perustuvan. Jutun kuvan (miehen rintakehä täälläkin) alla oleva teksti mainitsee, että moobsinpienennysleikkaukset ovat ilsääntyneet 80% (mutta ei sitä, minkä ajan sisällä).

Hakuja tehdessä käy ilmi, että 1. helmikuuta julkaistussa Sunin jutussa (It's nipple and tuck as 'moob 'ops soar) tämä 80% lisäys oli aiheena, joten Dr. Keithin juttu on jatkopala tuolle uutiselle. Faktatieto perustuu BAABSin (heh) eli brittiläisten plastiikkakirurgien liiton tilastoon.

BAABSin sivuilla niinikään 1. helmikuuta julkaistusta tiedotteesta (Britons over the moob: male breast reduction nearly doubles in 2009) käy ilmi, että 80% on ihan oikein laskettu ja luku perustuu vuoden 2008 ja 2009 vertailuun. Vuonna 2008 miesten rintojen pienennysleikkauksessa (engl. gynaecomastia) kävi 323 miestä ja vuonna 2009 luku oli 581 miestä.

Eli toisin sanoen leikkauksessa käyneiden - tai ainakin tilastoihin tarttuneiden - 258 miehen lisäys brittilässä oli perusteena uutisoinnille täällä pohjolan perukoilla. Nämä 258 miestä tuottivat sen pohjattoman ilon, jota me oululaiset verkkojournalismia kännykästämme nauttineet ihmiset tunsimme syvällä rinnoissamme: olipahan Hesarissakin saatu otsikkoon tissit.

Tietokoneiden softapäivitysten kanssa pulaaminen on monesti hankalaa, varsinkin jos ohjelmien perustoiminnallisuus olennaisesti muuttuu. Ei kuitenkaan aina. Syötteiden lukuun käyttämäni ilmainen NetNewsWire näytti, että homma voi toimia sulavasti.

Uusi NNW lakkauttaa oman online-synkkauspalvelunsa ja alkaa käyttää Google readeria. Ilmassa ovat katastrofin ainekset. Seuraan itse pariasataa syötettä ja niiden kadottaminen olisi ikävä juttu. Olin aivan varma, että ainakin luetut/lukemattomat-erottelu ei toimisi muutoksen jälkeen. Muttamutta, NNW päivitti itse itsensä, heitti ruutuun kuvassa näkyvän dialogin. Syötin siihen Google-tunnukseni ja naps, homma alkoi toimia.

Vaihdoin tällä viikolla webhotellia. Bluehost, joka on reilut kolme vuotta palvellut kohtuullisen hyvin, sai väistyä. Bluehostilla oli pientä ongelmaa silloin tällöin, mutta halpa hinta ja hyvä asiakaspalvelu saivat pysymään kirjoilla.

Reilu viikko sitten tilanne kuitenkin muuttui kertarysäyksellä:

1. Sivut hävisivät netistä Bluehostin "varmuuskopiointioperaatiossa" noin kolmeksi päiväksi.
2. Kyseinen varmuuskopiointi hävitti sieltä täältä tiedostoja, osa tärkeitäkin.
3. Näistä tiedostoista ei löytynyt varmuuskopioita (!)
4. Webbitilini jäädytettiin varoittamatta, koska olin tehnyt sivuistani varmuuskopiot palvelimelle
5. Meni yli vuorokausi purkaa jäädytys, vaikka poistin varmuuskopiot saman tien.

Tämän ja muiden ylläpitämieni sivustojen näkyvyys on ollut viime aikoina heikko, kun olen siirrellyt juttuja uusille palvelimille ja päivittänyt domaineja vähän hölmösti. Nyt kaiken pitäisi kuitenkin olla kunnossa. Samassa rytäkässä blogisofta vaihtui Wordpressistä Movable Typeen. MT on huomattavasti nopeampi.

Sampopankkiin kirjauduttaessa pitää nykyisin syöttää tunnukset, klikata "Jatka"-nappulaa ja sen jälkeen HEILUTELLA HIIRTÄ. Näin on ollut siitä lähtien kun Sampopankki siirtyi Dansken omistukseen ja sisäänkirjautuminen uudistui. Jos ei heiluttele, ei sisäänkirjautuminen etene, ja hyvässä lykyssä kirjautumisprosessi terminoituu ja alkaa alusta. Näin tapahtui viimeksi tänään. Tuntuu aika fantastiselta ja luotettavalta.

Ajattelin ensin, että kyse on jostain oman selaimen version ja verkkopankin välisestä epäsopivuushupsuttelusta, mutta näin about vuoden käytön, useamman selaimen ja parin eri ihmisen kokemusten pohjalta todellakin on näin. Syötä, klikkaa ja heiluttele hiirtä.

Ja vastauksena siihen olennaiseen kysymykseen: meillä on hiton hyvä marginaali asuntolainassa.

Jos meillä olisi – ja kohta on – tarpeeksi tallennustilaa ja prosessointitehoja siihen, että voisimme tuottaa automaattisesti kaikki mahdolliset kirjat (esim. alle 1000-sivuiset), niin olisiko sillä mitään merkitystä? Näin tulisi tuotettua suuri joukko hölynpölyä, mutta myös kaikki menneet ja tulevat mestariteokset. Sehän olisi siistiä.

Hyvien romaanien osuus kaikista mahdollisista peräkkäisten lauseiden joukosta olisi marginaalinen. Kenelläkään ei olisi oikeasti aikaa lukea kaikkia tuotoksia. Jolloin kukaan ei tietäisi, mitkä olisivat mestariteoksia. Ja automaattiset algoritmit eivät voisi tunnistaa hyviä romaaneja huonoista.

Eli toisin sanoen järkevintä olisi hylätä kaikki automaattiset tuotokset ja jatkaa kirjojejn kirjoittamista entiseen malliin, silläkin uhalla, että jokainen vaivalla kirjoitettu kirja olisi jo olemassa.

Jossain automaation ja inhimillisen tuotteliaisuuden välimaastossa sijaitsee ehkä myös sosiaalinen media. Olettaisin, että enempi inhimillisen tuotteliaisuuden puolella.

[Kiitos vaan Mikael Niemen mainiolle Nahkakololle (Svålhålet) tästä kaikkien maailman kirjojen tuottamisajatuksesta.]

Wired-lehdessä silmään sattui Windowsin "Life without walls" -mainos. Erikoista siinä oli se, että mainos on täynnä seiniä! Kaikkiaan kahdeksan erilaista päätelaitetta, joista yksikään ei pysty näyttämään kokonaiskuvaa tapahtumasta. Pelkkiä fragmentteja.

Jürgen Habermasin termi "yleiskatsauksettomuus" tiivistää niin kypsän modernin yhteiskunnan ongelmat kuin nykyteknologian rajoitteet.

Amerikkalaisen joukkoviestintätutkimuksen perustaja Walter Lippmann unelmoi 1922 ilmestyneessä Public Opinion -teoksessaan yhteiskunnasta, jossa yhteiskuntatieteilijä on kaikkein kovin jätkä. Ei äänestäjä, ei poliitikko eikä edes insinööri vaan yhteiskuntatieteilijä. Lippmann ajatteli, että kun yhteiskunnallisen tiedon kerääminen systematisoidaan tarpeeksi pitkälle, alkaa muodostua tarkan tiedon verkko, jonka avulla yhteiskuntien ohjaaminen onnistuu kätevästi. Puikoissa istuu kova jätkä, yhteiskuntatieteilijä. Lippmann oli aikamoinen pessimisti, eikä pitänyt ainakaan 1920-luvun amerikkalaista demokratiaa kovin kummoisena luomuksena. Ei varmaan pitäisi 2000-luvun alun demokratioita paljon kummempina. Lippmannin eksaktin tiedon verkkoa miettiessä mieleen juontuu Ted Nelson, joka puolestaan tuli 1960-luvulla luoneeksi hyperteksti-käsitteen. Nelsonin hypertekstiutopian 'valju' toteutus on nykyinen wwww-pohjainen netti. Nelsonin unelmana oli verkko, jossa tiedoa pystytään linkittämään yhteen kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Inhmillinen tieto kumuloituu ja jalostuu. Meistä kaikista tulee paljon viisaampia. Nykyiset yhteiskuntatieteet tuottavat paljon eksaktia tietoa. Nykyinen netin kehitys pyrkii yhä parempaan tiedon löydettävyyteen ja asoiden järkevään linkitykseen. Lippmannin ja Nelsonin ideoista on teknisestä näkökulmasta katsoen tullut todellisuutta. Käytännössä tiedon verkkoa ei ole kuitenkaan olemassa. Sen sijaan meillä on tiedon massa, joka kumpuilee monista erillisistä siiloista, eikä tiedon löytäminen, saati tietojyvästen keskinäinen linkittäminen ole kovin kummoista (kts. esim. Etsivä ei löydä). Lippmann kirjoitti kirjansa 1922. Hän otti ja kuoli 1974. Nyt eletään vuotta 2008. Insinööri on edelleen kova jätkä. Samoin poliitikko. Äänestäjällä ei ole enempää tai vähempää kuin yksi ääni. Yhteiskuntatieteilijä ei vieläkään ole kovin kova jätkä.

Jos käy MINTCin, eli nokkelasti englanniksi nettiin brändätyn Liikenne- ja viestintäministeriömme sivuilla ja kirjoittaa hakukenttään sanan yleisradio, hakutulokset näyttävät tältä:

Kyllä! Olinkin juuri etsinyt "59_2004":sta.

On hieno juttu, että julkista tietoa on yhä enemmän saatavilla internetin välityksellä. Toimittajana ja tutkijana moni asia helpottuu ja suoraviivaistuu, kun haluamansa tiedot saa heti eikä valokopioina kirjeessä ensi viikolla. Jos taas ei etsi mitään tiettyä raporttia vaan tietoa jostain asiasta, on sitä kyllä varsin hankala löytää.

Netin kautta tapahtuva tietojen jakelu on julkishallinnon julkaisujärjestelmän pakoputken pörinää. Hierarkkisesti tuotettu tieto muuttuu nettijakelussa informaatioähkyä lisääväksi kakofoniaksi. Jos hakija tietää julkaisun otsikon, julkaisusarjan ja julkaisupäivän, hän on vahvoilla. Mutta jos ei tiedä, niin täytyy harkita, olisikohan "Raportti" tai "1404.pdf" just se mielenkiintoinen selvitys Yleisradiosta?

Viestintäministeri Suvi Lindénin omalla kotisivulla on blogi-osio. Osiossa pääsee tarkastelemaan Lindénin silloin tällöin päivittyvää kirjoitusten luetteloa. Muutama juttu kuitenkin paljastaa, että ministerin käsitys blogista on vähän hukassa: * Etusivulla on otsikko "Uusin blogi", joka viittaa uusimpiin kirjoituksiin. Ajatus näyttää olevan, että blogi = kirjoitus. Tätä näkee toki muuallakin, mutta se on mielestäni kummallista. Mielestäni blogi ja blogikirjoitus ovat eri asioita. Politiikan maailmaan käännettynä kyse on samasta käsitteellisestä erehdyksestä kuin jos viittaisin tuoreeseen hallituksen esitykseen sanomalla, että "Uusin hallitus". * Lindénin blogissa ei ole kommentointimahdollisuutta. * Blogin kirjoituksia ei voi tilata syötteenä. Summa summarum: ministerin hyvin perinteisillä kotisivuilla on ministerin kirjoituksia päivämäärän mukaan listattuna. Sekä yksittäisiä kirjoituksia että kirjoitusten kokonaisuutta kutsutaan sivuilla blogiksi. Näitä kirjoituksia voi käydä lukemassa oma-aloitteisesti mutta päivityksiä ei voi tilata itselleen. Lindén ei toki ole yksin. Suurin osa poliitikkojen webbisivuista on teknisesti tai käyttöliittymältään kömpelöitä ja ihan viime vuosituhannelta. Mutta Lindén on kuitenkin valmistunut maisteriksi tietojenkäsittelytieteestä. Ja hän on viestintäministeri.