Recently in Yleistä pohdintaa Category

Kun sain itse ensimmäisen kerran rahaa vanhojen tv-juttujeni lähetysoikeuksista, tuli lähinnä vaivautunut olo. Niin vaivautunut, että ostin koko rahalla (jotain 400 euroa) kirjoja ja levyjä (ikään kuin tässä teossa olisi joku logiikka). En ymmärtänyt silloin enkä oikein ymmärrä vieläkään, että miksi ihan hyvällä kuukausipalkalla töitä tekevän ihmisen journalistisista tuotoksista pitää maksaa vielä tuon kuukausipalkan päälle korvauksia. Taiteilijat ovat asia erikseen, mutta heidänkin tapauksessaan nykyiset vuosikymmenien suoja-ajat – jotka siis jatkuvat vielä taiteilijan kuoleman jälkeen – eivät käy oikein järkeen.

Nykyistä tekijänoikeuskamppailua seuratessa alkaa tuntua siltä, että koko homma kaatuu. Tekijänoikeuksien puolustajat eivät anna periksi (päinvastoin, koventavat otteita) ja digiaikakaudella he eivät kuitenkaan voi tätä taistelua voittaa. Tai, he eivät voi voittaa nyyhkyttämällä lakikirja kädessä eduskunnan portailla. Innovaatioille toki olisi sijaa, tyyliin iTunesin Music Store. Tai Kindle. Tai se, mitä Google on tekemässä kirjastoille ja kirjoille.

Kysymyksiä. Jos tekijänoikeuden suoja-aika olisi kymmenen vuotta, tai viisi, tai kolme, ja sen jälkeen tekijänoikeus raukeaisi, niin mitä se tarkoittaisi taloudellisesti? Onko joku laskenut? Ja mitä merkitystä on sillä, että viisitoistavuotiaiden jullikoiden kovalevyiltä löytyy miljoona biisiä, joita he eivät koskaan kuuntele, jos musiikkia kuuntelevat ihmiset edelleen maksavat levyistään? Ja miksi DVD-levyjä laillisesti ostavan tai vuokraavan pitää katsoa minuutin verran erilaisia pakkosyötettyjä varoituksia ja uhkailuja kun taas ilmaiseksi elokuvansa imuttavan levyistä on rajoitukset ja varoitukset poistettu? Elokuvapiratismi on helpompaa kuin DVD-levyjen ostaminen. Siinä on logiikka.

Ammattitaito tuottaa hitautta. Kun tietää, mihin asiat sijoittuvat, ei tarvitse jännittää. Voi ottaa lunkisti. Voi suhtautua itseen ja toisiin ymmärtäen, olla ystävällinen, yrittää nähdä asiat laajemmasta perspektiivistä. Ammattitaitoon törmää varmimmin kirjastoissa ja arkistoissa. Haluan olla ammattitaitoinen.

Yhteensattumasta tai jonkun nopeasta reagoinnista johtuen Philip Zimbardon esitelmä pahuuden psykologiasta räpsähti nettiin saataville samana päivänä kuin Matti Saari ampui 10 ihmistä Kauhajoella. Viime helmikuussa pidetty puhe oli niin ajankohtainen kuin voi olla. Zimbardo johti pahamaineista Stanford Prison Experimentia, jossa joukko vapaaehtoisia pistettiin vankilaan ja roolitettiin vartijoiksi ja vangeiksi. Pariviikkoiseksi suunniteltu koe keskeytettiin kuuden päivän jälkeen, kun homma karkasi sadismin puolelle. Ympäristö, valtasuhteet ja vastuuttomuus ajoivat tavalliset nuoret miehet käsittämättömiin tekoihin. Kauhajoella – ja Jokelassa ja Myyrmannissa – etsitään syyllisiä (IRC-Galleria, YouTube, tietokonepelit, saksalainen musiikki, mustat vaatteet...). Syyllisen etsintä saa välillä surkuhupaisia piirteitä, esimerkiksi Jokelan tapauksessa tv-uutisten pikaryntäys IRC-gallerian kimppuun. Kausaliteetteja on hankala vetää, mutta olisi myöskin banaalia ajatella, että tämä nyt oli vaan yksittäinen hullu lapsi. Sellaista sattuu ja tapu-tapu. Zimbardo hahmottelee kolme eri tasoa, joita pitää miettiä. Ensimmäinen liittyy yksilöihin (bad apples) ja heidän taipumuksiinsa. Toinen liittyy ulkoisiin tekijöihin (bad barrels) ja kolmas laajempiin poliittisiin, taloudellisiin ja lainsäädännöllisiin piirteisiin (bad barrel-makers). Uutisissa on tultu lainsäädännölliselle tasolle. Aselakia ainakin aiotaan muuttaa. Joku porukka haluaa tietysti kieltää internetin tai saattaa sen valvonnan alle. Talouden valtamerten fatalistinen ja myrskyistä aallokko ei ole ollut keskusteluiden aiheena. Yhteyttä ihan tavalliseen ja arkiseen politiikkaan ei vedetä. Oulussa ollaan edelleen ihastuneena rakentamassa megalomaanista koulukeskusta, joka on erinomainen tapa rakentaa ympäristö, jossa yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä ei huomata. Zimbardon vertauskuvaa käyttäen, kun rakennetaan tarpeeksi iso tynnyri ja katsellaan sitä tarpeeksi kaukaa, kaikki omenat näyttävät hyviltä. Järjen ääni Jokelan tapauksessa ja tässä tapauksessa tuntuu tulevan sieltä, mistä syyllistä etsitään. IRC-gallerian Matti Kari seuraa työkseen ison ihmisjoukon toimintaa netissä. Kari sanoi viimeksi ja sanoi taas, että nuorilla ihmisillä on ongelmia, voisko joku kuunnella niitä ja toimia niin, että ongelmista voitaisiin puhua. Netti ei ole syyllinen. Netti on kommunikaation paikka ja avunhuuto on siellä. Kuunteleekohan joku?